torstai 9. marraskuuta 2017

Toivo 7vk

Meidän ainokainen Suvimetsän Deep Love "Toivo"  on nyt 7 vk,Toivo on todella reipas ja rohkean oloinen pentu tässä vaiheessa ja hyvä nenän käyttäjä.  Toivo on myös lupaava ulkonäöltään. Toivon voin sijoittaa harkitusti valikoiden jonnekki tähän meidän lähistölle Pohjois- Pohjanmaalle yhteistyökykyiseen kotiin. Saa olla yhteydessä ja soittaa!

Alla Toivosta 7 vk kuvat. Kuvat Ursula Heinikoski



maanantai 2. lokakuuta 2017

Pennun tuoksua!

Pepin ja Jaskan pentuja odotettiin pitkään ja hartaasti. Viimein vuorokaudella 65 synnytys käynnistyi ja maailman tuli 1 urospentu ja kuolleena syntyi narttupentu. Käytiin vielä rtg kuvissa tarkistaan ettei pentuja ollut lisää, koska ketään ei alkanut näkymään. Tyhjä oli ei ketään, kotia takasi ja Peppi alkoi antaumuksella hoitamaan ainokaistaan. Kaikki on sujunut hyvin ja pentu kasvaa hyvin, nimeksi tuli Toivo. Toivo on tällä hetkellä 13 vrk ja silmät on melkein kokonaan auki.

Toivolle etsin harrastavaa sijoituskotia tästä lähistöltä, mutta jos sellaista ei löydy niin voihan olla että Toivo jää kotiin. Katsotaan miten hän kehityy!

Toivo 11 vrk

12  vrk simmut melkeen auki

maanantai 28. elokuuta 2017

Taipumuskokeet ja vesityökoe



Eli olimme taipumuskokeessa pyhännällä 5.8 mukana oli oma Jane ( Benton Tea party) sekä pari kasvattipoikaa omistajineeen, Suvimetsän Brave Heart ja Suvimetsän Brad Pitt. Pojat Puppe ja Vili läpäisivät kokeet hienosti, Janellla tökkäs uintiin, ei halunnut uida vaikka treeneissä uinut ja noutanut, jatkamme harjoituksia. Kaikki muut osiot Jane suoritti hyväksytysti, mutta tyssäs harmittavasti tuohon uintiosuuteen. Tuomarina meillä kaikilla Virpi Väisänen.

Sitten Vili poika Suvimetsän Brave Heart suoritti hyväksytysti vesityökokeen 19.8 Ylitorniolla, tuomarina Pentti Sinkkonen, hienoa Vili ja omistajat. Sitten vain kokeita kohti :)

Peppi voi hyvin ja tiineysaika on sujunut rauhallisesti, ruoka maistuu ja nyt on menossa Axilur matolääkitys. Rohkeasti vain soittamaan mikäli pentu kiinnostaa, eli syntyvät syyskuun puolessa välissä ja luovutus osuu marraskuun alkuun. 


maanantai 14. elokuuta 2017

14.8 Peppi on tiine!

Peppi kävi Ouluvetissä Kekkosen Raimolla tiineysultrassa, vrk 29 eli hyvä ajankohta ultraukseen. Heti hyppäsi pallukka ruudulle eli tiine on, määrä ehkä 5 kpl. Tätä pentuetta odotan suurella innolla, nyt yhteyttä ottamaan ne joilla kiinnostaa Pepin ja Jaskan pentu. Odotettavissa riistaviettisiä hyvällä luontteella varustettuja spanieleita joilta ei ulkonäköäkään varmaan puutu. Jaskalla on aikaisemmin 2 pentuetta kennel Bentonissa jotka iloisia ja kivoja, eli 7 jälkeläistä Jaskalla tällä hetkellä. Pepille tämä on neljäs pentue, Suvimetsän A- pentueessa 2 koiraa metsästyskäytössä ja yksi heistä suunnitelee tulevaisuudessa mahdollisesti metsästyskokeita ja tässä pentueessa 3 FI MVA. Toisessa Suvimetsän pentueessa jossa Peppi myös emänä yksi  aloittelee metsästyskoirana toimimista tälle sysksyä ja luultavasti tähtää kokeisiin 😊

Peppi vaihdetaan nyt tiineelle nartulle sopivalle ruokavaliolle eli laadukas pentunappula sekä otetan nutrolin pentuöljy käyttöön jota annetaan myös sitten pennuille.

Pallukat

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Uusi valio

Kemi kv 22.7 tuomari Tanya- Ahlman Stockmari. Suvimetsän Always On My Mind " Iinu" Pn2,serti ja varacacib ja näin ollen uusi FI MVA,so happy, kolmas kasvattamani valio ja Pepin ( Rocbee Waikiki) neljäs valio jälkeläinen.  Ursula Heinikoskelle kiitos kuvista 😊



tiistai 18. heinäkuuta 2017

Oulu kv 15.7.ja Peppi astutettu

Janen kanssa oulu kv 15.7 Tuomarina Kirsi Nieminen, Jane jun1,sa,pn4 ja serti :) Niin reippaasti tytteli käyttäytyi ja oli niin iloinen. Nyt aukesi serti tili.

Benton Tea Party eri1, sa pn4, serti


Peppi on astettu 16.7, Jane oli ilmoitettu myös toisena päivänä oulu kv.seen mutta lähin Jämsään astuttaan niin Jane ei sitten päässyt näyttelyyn kun en saanut sillain järjestettyä. Astutus onnistui varsin hyvin eli pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 37 loppupuolella. Peppi ultrataan neljän viikon päästä eli siihen asti ollaan jännityksessä :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Pepin juoksu alkanut!

Pepillä on alkanut juoksu 😍 Ihan lähiaikoina laitetaan D- pentue alulle. Tästä pentueesta haluaisin sijoittaa narttupennun ja ehkä uroksenkin yhteistyökykyisiin koteihin. Ota yhteyttä niin jutellaan mikäli sijoituspentu/ pentu kiinnostaa Pepistä ja Jaskasta. Odotan näistä pennuista iloisia waleseja.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Peppi silmätarkastuksessa 16.6

Rocbee Waikiki " Peppi" kävi silmätarkastuksessa 16.6 oulun Evidensiassa eläinlääkäri Sanna Knuutisen luona. Kaikki oli kunnossa ja Peppi sai puhtaat paperit, nyt ok kaikki kunnossa astutusta varten. Rouvasta ei oikein nyt tiedä  milloin juoksu alkaa, voi alkaa periaatteessa heinäkuussa, mutta voi mennä tuonne lokakuullekin. Merkit viittaa että ei olis kaukana,mutta odotellaan!


torstai 15. kesäkuuta 2017

Kennelneuvojan käynti 14.6

Pyysin kennelneuvojaa käymään meillä ja käynnistä opinkin paljon uutta. Kaikki erinomaista/ hyvää. Pelastussuunnitelmaan täytyy vielä perehtyä, eihän mulla sellainen ole tullut etes mieleen joten hyvä että asia tuli esille, tarha koppi hyvät ja ne mitattiin, kopin suuaukon muovipäppä kehoitettiin uusimaan on kulunut tämäkään ei ole tullut mieleen koska koirat ei meillä asu pääsääntöisesti tarhassa vaan elävät meidän kanssa ja nukkuvat samassa makuuhuoneessa viittä vaille kainalossa 😊

Oli mielenkiintoinen ja opettava vierailu, kiitos Monica Suorsa ja Satu Väliheikki käynnistä. Suosittelen kaikille kasvattajille kennelneuvojan käyntiä kotona.

Uusi suvimetsän valio!

Suvimetsän Autumn Mind " Iines" 4.6 kauhajoen rn pn1, serti, Rop ---> FI MVA tuomarina Hannele Jokisilta. Onnea Sannan perheelle ja kiitos Iineksen esille tuomisesta.
Saanko esitellä uusi FI MVA

maanantai 22. toukokuuta 2017

Pentusuunnitelmia


Rocbee Waikiki " Peppi" astutetaan seuraavaan juoksuun englannintuonti Glenbrows Zephyr "Jaskalla" Pepin juoksu odotettavissa syksyllä.  Kysy lisää jos kiinnostus heräsi jo nyt.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Uusi valio!

Ensimmäinen kasvattamani valio on syntynyt, aika hieno tunne. Eli Suvimetsän Athletic Bodyguard " Sisu" 15.4 Hirvensalmen Rn pu2,serti ------>FI& SE ( n) MVA Tuomarina Paula Rekiranta. Onnea paljon Sisun omistajille ja kiitos ❤

Uusi valio Sisu



Jane 8,5 kk
Samana päivänä oli meidän Janen ( Benton Tea Party ensi esiintyminen Tervola rn pentuluokassa, tuomarina Marjatta Pylvänäinen- Suorsa. Jane sai kp:n ja oli Rop- pentu. Tapasin siellä myös Janen kasvattajan Marjo Jaakkolan, hän oli siellä arvostemassa. Mukana oli myös kasvattini S brad Pitt eli Puppe. Puppe sai tällä kertaa EH:n

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Pennut 6,5 vk

Pennut ovat 6.5 viikon ikäsiä reippaita pikku spanieleita. Maanantaina 3.4 kävimme eläinlääkärintarkastuksessa oulun eläinklinikalla ja tytöillä kaikki hyvin; hyvin pienet napatyrät jokaisella ja eläinlääkäri sanoikin että voi olla että häviää että ei jää sitä ns.rasvanapaa siihen ollenkaan. Automatkalla menomatkalla kuului takakontista pientä vikinää mutta kotimatkalla taidettiin nukkua :) Matolääkkeet ovat saatu 3 kertaaa ja annan vielä kerran enne luovutusta. Ensimmäinen tyttö lähtee tulevana la hyvinkäälle ja pääsiäisenä 2 muuta poriin ja tampereelle. Pikkuhiljaa hahmottuu minnepäin kukanenkin on menossa mutta ihan kaikkea en ole viel päättänyt ;)

Pentujen kanssa ulkoillaan päivättäin ja reippaasti nuuskuttavat pihapiiriä ja mennä vipeltävät.

Tässä tulee kuvat 6,5 viikon iässä.

Suvimetsän Christina Aguilera 6,5 vk

Christina Aguilera

Suvimetsän Celine Dion 6,5 vk

Celine Dion

Suvimetsän Cameron Diaz 6,5 vk

Cameron Diaz


torstai 23. maaliskuuta 2017

Pennut 5 vk

Iinun tytöt ovat nyt viiden viikon ikäisiä ja ovat saaneet matolääkkeet nyt 2 kertaa ja vielä kahdesti madotan ennen luovutusta. Pääsiäisen tienoilla lähtee ainakin kaksi kolmesta omiin koteihin, täytyy alkaa varailla aikaa eläinlääkärin tarkastukseen ja sirukseen. Ulkoiltu ei olla vielä pentujen kanssa mutta täytyy alkaa viedä niitä uloskin hyvillä ilmoilla. Pentupaketit on tilattu tulevien omistajien mukaan 😊  vielä en ole päättänyt kuka näistä muuttaa minnekkin, päätös menee varmaan ihan luovuksen lähelle.

Suvimetsän Cameron Diaz 5vk

Cameron

Suvimetsän Celine Dion 5vk

Celine

Suvimetsän Chtistina Aguilera 5vk

Christina

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Pennut 2,5 vk

Suvimetsän Cameron Diaz " Cameron" 2,5 vk
Tyttötrio kasvaa ja kehittyy hyvin,vielä yksi tyttö etsii mahdollisesti sijoituskotia tai omaa harrastavaa kotia. Pennuilla silmät kaikilla auki ja syövät ja kehittyvät tasaisesti. Varsin hyvä ruokahalu tuntuu näillä neitokaisilla olevan.  Loppuviikosta saavat ensimmäisen matolääkkeen ja pääsevät maisteleen kiinteää ruokaa,vaikka ovat äidin kupilta käyneet jo maistelemassa :)  Laitan vielä tähän loppuun passikuvat tytöistä.

Suvimetsän Celine Dion " Celine" 2,5 vk

Suvimetsän Christina Aguilera " Cecilia" 2, 5 vk




torstai 23. helmikuuta 2017

Pennut ovat syntyneet

Jimin ja Iinun pennut syntyivät pe 17.2. Synnytys sujui hyvin ja vauhdikkaasti. Pentuja syntyi 5 narttua joista valitettavasti menetimme 2. Näillä näkymin etsin narttupennulle yhteistyökykyistä aktiivista sijoituskotia, jos kiinnostuit nii laita kyselyä tulemaan.

Tässä tytöt vas Celine, Cameron, Celia 5 vrk

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Tiineysröntgen

Iinu kävi 8.2 tiineysröntgenissä oulun evidensiassa. Pentuja havaittiin ainakin 4 ja yksi hieman epävarma eli voi siellä olla se viisikin.  Iinu on saapunut meille äippälomalleen ja nyt on tasan viikko laskettuun aikaan eli 16.2 on laskettuaika. Jänniäaikoja edessä :)

Pennuista kiinnostuneille olen ollut yhteydessä ja otan vielä vastaan tiedusteluita/varauksia pennuista! Ollaan kuulolla.
Iinu tutustuu pesään