torstai 22. joulukuuta 2016

Iinu on astutettu!

Suvimetsän always On My Mind "Iinu" on astutettu Rocbee Jimmy Dean "Jimillä", pentuja toiveissa helmikuun puolessa välissä.  Pennuista odotan tasapainoisia kivoja koiria. Alustavia varauksia otetaan vastaan. Soita tai jos puhelin ei vastaa niin sähköpostit lukasen päivittäin!

Muutakin on tapahtunut, meillä on uusi perheenjäsen Benton Tea Party " Jane". Jane on syntynyt 3.8, kävin Janen hakemassa junalla kasvatajan Marjo Jaakkolan luota. Mielenkiinnolla katsotaan mitä hänestä kehittyy!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Pentuja


Iinu astutetaan seuraavaan juoksuun upella uroksella Rocbee Jimmy dean,  juoksu odotettavissa joulukuussa.  Molemmat vanhemmat ovat perusterveitä waleseja. Ole yhteydessä mikäli pentu kiinnostaa! Mahdollinen narttupentu sijoitetaan.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Pentusuunnitelmia

Ihanainen Iinu,Suvimetsän Always On My Mind on tarkoitus astuttaa seuraavaan juoksuun joka on joulukuussa odotettavissa. Iinulla A/A lonkat, 0/0 kyynäreet ja terveet silmät. Urosvalinnan julkaisen myöhemmin. Jos mielenkiinto heräsi jo nyt pentuetta kohtaan nii lisätietoja saa kysellä.

maanantai 29. elokuuta 2016

Näyttelyitä, taipumuskokeita, sorsastusta

Seuraavaksi meillä oli ohjelmassa rn näyttely 30.7 Kärsämäellä, tuomarina Tuula Pratt. Mukaan oli ilmoitettu Peppi ja Iinu, ilma oli todella lämmin ja kostea :) Iinu sai tuloksen eri,3, tuomarin mielestä vaaleat silmät häiritsevät ilmettä ja onhan se valitettavasti niin, ja pään linjoista oli myös sanomista kuten myös niukasta turkista. Peppi olikin sitten pn1, ROP :)

Suvimetsän Autumn Mind " Iines" sitten 6.8 taipumuskokeessa Petäjävedellä Spa1, tuomarina Olavi Nurmiranta, totttelevaisuudessa on Iineksen kanssa hieman hiomista vielä, laajahakuinen samoin kuin veljensä Sisu ( athletic Bodyguard ) Ja 13.8 Iines rn näyttelyssä Seinäjoella, tuomarina Paavo Mattila, Iines pn1, serti, VSP :) Iineksen ensimmäinen serti, siittä se aukesi sertitili!

Sijoitusnarttuni Suvimetsän Always On My Mind " Iinu" 13.8 Iin taipumuskokeessa Spa1, tuomarina Virpi Väisänen, mahtavuutta Kiitos Satu kun veit Iinun kokeeseen :)

Nyt on siis A- pentueesta Athletic Bodyguard "Sisu" ja Sijoitusnarttu Always On My Mind "Iinu" sertejä vaille suomenmuotovalioita kunhan saavuttavat ensin 2 vuoden iän 23.9. A-pentueesta 3 on päässyt käytännön metsälle ja mikäs sen mukavempaa kuultavaa. Suvimetsän Alfa Romeo " Huti" Suvimetsän Athletic Bodyguard "Sisu" ja S Autumn Mind "Iines". Elikkäs kiva pentue, jos aletaan nyt miettimään ja arvioimaan pentuetta. Kivat rakenteet, luonteet sellaiset että kelpaa metsästää ja muutenkin taspainoiset luonteet. S Annabella lonkat E/E muilla 4 kuvatulla terveet onneksi, kellään ei ole ollut allergioita tai korvien kanssa ongelmaa. Parilla sisaruksella hieman pehmeyttä luonteessa, mutta ei minusta liiaksi asti. Eli kaikinpuolin olen tyytyväinen :)

Sisu saaliiden kanssa, kaikki noudettu hienosti käteen.






Iines oli noutanut hienosti tavin veeneestä.


Suvimetsän Britney Spears 8kk ( Wild Fellow´s Moonlight Shadow- Rocbee Waikiki)


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kemi kv 24.7.2016

Perinteinen Kemi kv tuli käytyä 24.7 mukana oli omista Rocbee Waikiki "Peppi" ja Suvimetsän Always On My Mind "Iinu". Sekä Pepin ja Rikun pennuista Suvimetsän Brave Heart "Vili" ja Suvimetsän Brad Pitt "Puppe". Pennut olivat niin ihanan reippaita ja komeita :) Vili pen1, ROP- pentu ja Puppe pen2 ja kp, arvostelut olivat hyvät. Tuomarina siis Vilmos Kardos Hungary. Iinu ja Peppi olivat ainoat nartut, ensin Iinu nuortenluokassa sai erin ja sa:n sitten Peppi sama homma valioluokassa. Molemmat siis lähtivät parasnarttuluokkaan ja yllätykseksi tuomari laittoin Iinun voittamaan, Iinu siis pn1, serti, cacib, VSP ja Peppi pn2, varacacib.

Olen kyllä todella tyytyväinen näihin Pepin ja Rikun jälkeläisiin, kaikki ovat reippaita luonteiltaan, ja painotan tätä luonnetta nyt sen takia kun walesien luonteista on nyt niin paljon keskustelua. Nämä pojat ovat menossa 6.8 nuortenkoirien katselmukseen alahärmään, ihanaa kun on aktiivista porukkaa, parhaani mukaan yritän kasvatinomistajia kannustaa mukaan harrastuksiin. Alla Ursula Heinikosken ottamia kuvia näyttelystä.


Peppi


Suvimetsän Brad Pitt "Puppe" 7kk

Suvimetsän Brave Heart "Vili" 7kk

Suvimetsän Always On My Mind "Iinu" 22kk

Iinu

Paras narttu

Veljekset :)

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Oulu kv 9.7.2016

Perinteinen oulu kv ja tuomarin kreikkalainen Dekaristou Maria- Marionka. Mukana oli Peppi ja kasvattini Iinu ( Suvimetsän Always On My Mind) Peppi upeasti pn1,cacib, ROP ja tyttärensa Iinu heti seuraavana pn,2 sert, varacacib. Pepin Cacib siirtyy sitten jossain vaiheessa Iinulle. Aika huikea näyttelypäivä oli tämä!! Tuomari tykkäsi Iinun liikkeistä ihan mahottomasti ja Iinu esiintyi todella reippaasti. Kuusamossa jatketaan IInun kanssa 16.7 siellä Harri Lehkonen, että katsotaan. Iinusta ei tällä kertaa tullut kuvia.

ROP Rocbee WAikiki ja VSP Westaway Right On For Don´s kuva Pirre Jurvanen


Potti kerättiin kotiin :)


Ostin Milopetiltä uudet sakset

Jällivaara kv 2.7.2016

Jällivaara kv ja tuomarina waleseilla Delmar Sean. Peppi ja Vili ( Suvimetsän Brave Heart) olivat mukana näyttelysä. Peppi valioluokassa toinen ja sa, Vili ROP pentu. Todella hienosti Vili käyttäytyi ja oli reipas. Kiva ja reipas pentu Vili on! Tästä nuoresta herrasta kuullaan vielä ;) Alla kuvia näyttelystä. Kuvissa Vili 6,5kk, ruotsissa siis pentuluokka 6kk-9kk kun suomessa 7kk-9kk.


Suviemtsän Brave Heart "Vili" 6,5kk

Vili

Vili    


Rocbee Waikiki " Peppi" vak2,sa

torstai 16. kesäkuuta 2016

Sisu SPA1 11.6.2016

Ensimmäinen kasvattini on läpäissyt taipumuskokeen :) Suvimetsän Athletic Bodyguard " Sisu" SPA1. Juankoskella 11.6 oli Barbettien järjestämä taipumuskoe, Tuomarina Olavi Nurmiranta.  Sisu läpäisi kokeen ihan mallikkaasti, mitä nyt pupujussi vaikutti hieman tottelevaisuuteen. Ei ole ainakaan arkailija jaloissa pyörijä, joita tapaa waleseissa nykypäivänä. Onnea Sisun omistajille Satulle ja Ollille, hienoa työtä olette tehneet pojan kanssa. Nyt niitä sertejä näyttelyistä metsästämään! Alla kokeen arvostelu.


Sosiaalinen käyttäytyminen: Ystävällinen nuori uros. Pärjää muiden koirien ja ihmisten kanssa.

Haku ja laukaus: Turhan laajahakuinen, innokas hakija Koira käyttää hyvin nenäänsä. Yhteistyö hieman rakoilee, innostuu laukauksesta. Karkkojänis vaikutti totttelevaisuuteen ja koiran työskentelyyn varmaan.

Jäljestys: Maavainulla osuudet tarkasti, kulmalla koiralla pientä pyörimistä.Nuuhkii kaatoa.

Vesityö: Ui halukkaasti, luovutus käteen.

Tottelevaisuus: Voisi olla parempi.

Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Hakuosuudella yhteistyö rakoilee.



 Loppukesällä on Sisun pari siskoa menossa myös taipumuskokeeseen, toivotaan että onnistuu myös heillä.




perjantai 18. maaliskuuta 2016

Vapaana narttupentu

Suvimetsän Britney Spears "Nella" synt. 15.12 etsii omaa hyvää kotiaan. Nella on nyt 13 vk ja on saanut ensimmäisen virallisen rokotuksen. Reipas pentu, tästä koira moneen harrastukseen. Rohkeasti vain ottamaan yhteyttä mikäli pentu kiinnostaa. Nella osaa jo tehdä tarpeet hyvin ulos ja vahinkoja sattuu sisälle enään harvoin. Koulutus on aloitetu, pillistä luoksetuloa, istumista ja malttamista on harjoiteltu.



Tässä minä olen, oikea söpöläinen. Valmiina omaan kotiin.







maanantai 22. helmikuuta 2016

Pennut ovat saaneet kodit

Pennut ovat saaneet omat kodit. Luca löysi Tupoksesta oman kodin. Nella on tässä kotona ja pähkäilen että jääkö kotiin vaiko etsikö sille kodin, aika näyttää. Ihanat kodit ovat pennut saaneet, toivotan kaikkea hyvää heidän ja perheiden elämään pennun kanssa :) Ollaan yhteydessä!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Elämää kahden pennun kanssa

Niin se on neljän pennun lauma kutistunut kahteen, keskiviikkona 3.2 Viljami lähti Yrjänheikkien perheeseen Keminmaahan Isä Rikun ja serkku Tinon kaveriksi. Viljamista tuli Vili ja Vili pääsee kaikenlaisiin harrastuksiin, näyttelyhin,metsästykseen ainakin :) Sitten lähti Täplä Ursulan Ja Ollin perheeseen Ouluun, Täplästä tuli Puppe ja Puppe pääsee myös näyttelyihin ja lintumetsälle. Olen niin onnellinen näistä hyvistä kodeista jälleen. Nella ja Luca ovat kotona ja Luca etsii omaa kotia. Pentujen kanssa touhuillaa arkisia asioita, harjoitellaan sisäsiisteyttä ja pillistä luokse tulemista.

Kevättä kohti mennään, eikä minulla sinänsä ole kiire löytää Lucalle kotia, kunhan aikanaan hyvä koti löytyy.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pennut 6,5 vk

Pennut kävivät 28.1 pentutarkissa ja sirutuksessa Ouluvetissä Kekkosen Raimolla. Automatka sujui rauhallisesti eikä kukaan huutanut peräkontissa boksissa. Pennuilla kaikki hyvin, Täplällä napatyrä jota nyt seuraillaan kun koira kasvaa että kasvaako vai  mihin muuttuu. Viljamista tuli Suvimetsän Brave Heart, Lucasta Suvimetsän Bombastic Moonlight, Täplästä Suvimetsän Brad Pitt ja Nellasta Suvimetsän Britney Spears. Nella on näillä näkymin jäämässä kotia, katsotaan miten kehittyy :)

Pennut ulkoilevat joka päivä ja hyvin osataan tarpeet tehdä ulos. Ens ke lähtee Täplä Ouluun ja Viljami Keminmaahan omiin koteihin. Molemmat pääsevät tulevaisuudessa näyttelyyn ja metsästystouhuihin :) Luca on vielä ilman kotia. Luca on oikein reipas pieni walesin alku :)

Alla 6,5 vk kuvat

Suvimetsän Britney Spears 6,5 vk


Suvimetsän Britney Spears 6,5 vk

Suvimetsän Brad Pitt 6,5 vk

Suvimetsän Brad Pitt 6,5 vk

Suvimetsän Brave Heart 6,5 vk

Suvimetsän Brave Heart 6,5 vk

Suvimetsän Bombastic Moonlight 6,5 vk, etsii omaa kotiaan. Lupaava poika moneen harrastukseen.


Suvimetsän Bombastic Moonlight 6,5 vk

torstai 14. tammikuuta 2016

Pennut 4 vk

Pennut ovat nyt 4 viikkoisia pikku riiviöitä :) Leikitään jo kovasti, mutta nukkuvat vielä paljon. Emä hoitaa vielä tosi tunnollisesti, Pepillä on vielä hurjasti maitoa, ruokaa on olen nyt siltä vähentänyt että maidon tulo vähentyisi. Pennut kun syövät jo osaksi kiinteää ruokaa. Pennut ovat saaneet matokuurit nyt 2 krt ja vielä toiset 2 krt saavat ennen luovutusta.  Maalinnun siipeä ovat saaneet riepotella sekä pillin ääneen ovat kuulleet ruokinnan yhteydessä ja välillä  muutenkin.

Pennut pääsivät pentulaatikosta pentuaitaukseen viikko sitten, ja luultavasti viikon päästä vielä laajennetaan liikkumatilaa, että koko huone on käytössä. Pennuilla on käynyt vieraita ihastelemassa. Pentutarkastus ja sirutus on varattu parin viikon päähän. Urospentu on vielä vapaana hyvään kotiin!

Tässä pentujen "passikuvat" 4vk


Luca 4 vk


Täplä 4 vk

Viljami 4 vk 




Nella 4 vk


lauantai 2. tammikuuta 2016

Pennut kasvaa ja kehittyy

Pennut ovat nyt 2,5 vk ja kävelyä harjoitellaan ahkerasti :) Muutamia haukahduksiakin on jo kuultu. Kaikilla on silmät ja korvat auki. Ensi viikon aikana on pennuilla ensimmäisen matolääkkeen aika, kiinteitä aletaan pikkuhiljaa maisteleen ja oleskelutilaakin laajennetaan, eli isoja  muutoksia pikkukoirille :) Pennuilla on laatikkonimet, pojat on Viljami, Luca ja Täplä ja tyttö on Nella. Rekisterinimiä on jo mietitty. Ensi viikolla saamme jo vierailijoita pentuja ihastelemaan.

 Urospentu on vapaana rakastavaan kotiin!

Alla muutama kuva.

                                            Koko pentue
  
                                          Urokset, taustalla uros myös.

                                          Urokset


                                          Narttu

                                          Narttu

Luca 2,5vk
                                                
Viljami 2,5vk


Täplä 2,5vk


Nella 2,5vk