tiistai 26. kesäkuuta 2018
Loman riemuja!
Jäin ennen juhannusta lomalle ja sen kunniaksi vein koirat revitteleen ja uimaan ,toki meillä käydään muutenkin kuin vaan lomalle jäädessä. Mutta tässä muutama kuva koirien onnesta!
perjantai 15. kesäkuuta 2018
Sylvi Spa1 9.6.2018
Sylvi läpäisi hienosti spanieleiden taipumuskokeen Kittilässä 9.6 ,tuomarina toimi Virpi Väisänen Muhokselta. Sylvi eli Rocbee A Synnystorm At Springwoods om minä ja Noora Vainikainen kennel Synnystorm.
torstai 10. toukokuuta 2018
Rico etsii kotia!
Kasvattini 2,5- vuotias uros Suvimetsän Bombastic Moonlight "Rico" etsii muuttuneen elämäntilanteen takia kotia. Rico on elänyt lapsiperheessä ja on aktiivinen poika ja tarvitsee jämäkän ihmisen. Rico on terveystutkittu kyynäreet 0/0 ja lonkat B/B silmiä ei ole tutkittu, on ollut muutenkin terveenä. Jos kiinnostuit Ricosta nii ota yhteyttä minuun niin kerron enemmän.
maanantai 16. huhtikuuta 2018
Kajaani rn 8.4
Lähdin Kajaanin ryhmänäyttelyyn mukanani Peppi ( Rocbee waikiki) ja Sylvi ( Rocbee A Synnystorm At Springwoods "Sylvi". Sylvi voi pahoin autossa joten Vaalan abc:llä jouduin putsaileen jo oksennuksia. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin Sylvillä kuolajojot suupielissä. Paikalle tuli myös kasvattini FI & SE MVA Suvimetsän Athletic Bodyguard " Sisu" ja voi kuinka Sisusta olikaan tullut mies, kehittynyt hurjasti. No niinhän siinä kävi että Sisu voitti urokset ollen Pu1. Sylvi er1 ilman sa:ta ollen liian pieni tuomarin mielestä ja tosihan se on että Sylttu on vähän ns. lypsyjakkara, mutta onneksi käytös oli iloista ja häntä heilui taukoamatta, niin ihana tytsy. Valionarttuja oli peräti 5 kpl,Peppi kilpailuluokassa 3 sa:kera ja loppujen lopuksi pn3,kova oli taso noin niinku.rn näyttelyksi ja hienot valionartut. Peppihän ei sinänsä ole mikään hyvä esiintyjä mutta nakin voimalla siihen saa vähän poweria!
![]() |
| VSP FI & SE MVA Suvimetsän Athletic Bodyguard "Sisu" |
![]() |
| Peppi nauttii meidän metsälen |
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
Kuulumisia!
Heippa! Pitkästä aikaa kuulumisia, jäänyt vähän tämä blogin kirjoittaminen. Janen kans käytiin joulukuussa messarissa, tuloksena pe eri3, la eh, ja su eri. Kasvattaja Marjo esitti Janen pe ja su. Sitten olikin Kajaani kv 13.1, sinne oli minun kasvatteja ilmoitettu 4 kpl ja haaveena esittää ensimmäinen kasvattajaluokka. Tuloksia, S Brad Pitt pu4,vasert, S Christina Aguilera eh, S Athletic Bodyguard eri ja S Always On My Mind eri, sa ja kasvattajaluokka 2 kp,olen tyytyväinen tuloksiin.
Sitten Sylvi, en muista olenko Sylvistä kirjoittanut,mutta minulla on Vainikaisen Nooran ( kennel Synnystorm) kanssa yhteisomistuskoira Rocbee A Synnystorm At Springwoods " Sylvi" syltty 🙂 Sylvi haluttiin sen erinlaisen ja mielenkiintoisen sukutaulun takia eli Sylvin sukujuuret tulevat pääosin ruotsista Ta wei' s kennelistä. Sylvi on ollut Kajaanin nly asti meillä,Sylvi Kajaanissa eri1,sa. On aiheuttanut meillä vähän hämmennustä karkailemalla takapihan aidasta ja saamalla Janen siihen mukaan, nyt koirat ovat ehkä kesään asti takapiha kiellossa 🙂Kunnes lumet sulavat. Saavat ulkoilla remmissä ja kelistä ja päivästä riippuen ulkotarhassa. Meillä koirat pääsevät monta kertaa viikossa revitteleen metsään irti, se on sitä koiran elämää 🙂
Walesiporukalla oli tapaaminne treenien merkeissä 25.3, minä olin Sylvin kans mukana. Treenattiin Sylvin kans käsikosketusta, joka on hyvä taktiikka aloittaa koulutus siihen että damit ja linnut tulisi käteen jossain vaiheessa. Opiskeltiin myös sitä miten koira koulutetaan pysymään vasemman jalan vieressä kun on kysymys spanielimetsästyksestä. Lopuksi paistettiin makkarat nuotiolla,kiva päivä oli! Jatketaan harjoituksia! Seuraava näyttely Sylvin ja Pepin kanssa 8.4 kajaani rn.

| Ihanaa ke |
![]() |
| Käsikosketusta! |
![]() |
| Tässä koko porukka walesi ihmisiä!i |
torstai 9. marraskuuta 2017
Toivo 7vk
Meidän ainokainen Suvimetsän Deep Love "Toivo" on nyt 7 vk,Toivo on todella reipas ja rohkean oloinen pentu tässä vaiheessa ja hyvä nenän käyttäjä. Toivo on myös lupaava ulkonäöltään. Toivon voin sijoittaa harkitusti valikoiden jonnekki tähän meidän lähistölle Pohjois- Pohjanmaalle yhteistyökykyiseen kotiin. Saa olla yhteydessä ja soittaa!
Alla Toivosta 7 vk kuvat. Kuvat Ursula Heinikoski
Alla Toivosta 7 vk kuvat. Kuvat Ursula Heinikoski
maanantai 2. lokakuuta 2017
Pennun tuoksua!
Pepin ja Jaskan pentuja odotettiin pitkään ja hartaasti. Viimein vuorokaudella 65 synnytys käynnistyi ja maailman tuli 1 urospentu ja kuolleena syntyi narttupentu. Käytiin vielä rtg kuvissa tarkistaan ettei pentuja ollut lisää, koska ketään ei alkanut näkymään. Tyhjä oli ei ketään, kotia takasi ja Peppi alkoi antaumuksella hoitamaan ainokaistaan. Kaikki on sujunut hyvin ja pentu kasvaa hyvin, nimeksi tuli Toivo. Toivo on tällä hetkellä 13 vrk ja silmät on melkein kokonaan auki.
Toivolle etsin harrastavaa sijoituskotia tästä lähistöltä, mutta jos sellaista ei löydy niin voihan olla että Toivo jää kotiin. Katsotaan miten hän kehityy!
Toivolle etsin harrastavaa sijoituskotia tästä lähistöltä, mutta jos sellaista ei löydy niin voihan olla että Toivo jää kotiin. Katsotaan miten hän kehityy!
![]() |
| Toivo 11 vrk |
![]() |
| 12 vrk simmut melkeen auki |
Tilaa:
Kommentit (Atom)